perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannuskokko

Kesäkiasma pöräyttää tänään aattoiltana juhannuskokon taivaan tuuliin uudismaan lammen rannalla klo 20.00. Sahtiakin tarjoillaan niin pitkään kun riittää.
Tervetuloa !!!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kesäkiasman oma haamutyttö

Tänään pyhäinpäivän aattona leijaili Kesäkiasman haamutyttö tuvan kaivonpuoleiseen ikkunaan.  Siinä se saakin asustaa pimeän kylmän ajan seuraillen punatulkkuparvea ruokailemassa syreenipensaassa. Punatulkut ovat ilahduttavasti lisääntyneet. Syksyllä niiden näkeminen enteilee aina talven lähenemistä, ainakin siltä tuntuu.

torstai 15. lokakuuta 2015

Syksy Kesäkiasman torpalla ja meiän iskän tokaisu

Aamu valkenee klo 7.30 ja taivaanranta heloittaa enteillen jälleen kaunista aurinkoista syyspäivää. Puiden silhuetit hahmottuvat sinertävää taivasta vasten. Valkoinen aamuhärmä maassa ja kattojen päällä kertoo menneestä kylmästä yöstä. Tumman virran lampi on saanut jääriitepeitteen jo useampi yö sitten. Syksy on antanut vyöryä esille parhaimmat ja kauneimmat puolensa. Lehtipuiden syysväri on ollut tänä vuonna erityisen  kaunis  maanläheisine väreineen. Vähitellen kylmän ajan eläimet valtaavat pihapiirin ja lähiympäristön; oravat, talitiaiset, punatulkut, rusakot ja  tietenkin hiirulaiset ja syksyiset isot "mökkikärpäset", jotka pörräilevät sisällä illan hämärtyessä valojen syttyessä.

Illansuussa sauna lämpiää ja Helin muotoilema saunatonttu kiukaalla saa löylyannoksensa. Sitäköhän se saunakeiju viime kesänä niin ahkerasti kävi tapaamassa? "Talonvaltaajat" jatkavat ikuista matkaansa mökin nurkalla pääsemättä tavoitteeseensa.

Alaniityllä jököttää 40- vuotiskiveni. Sille ilmestyi päivystämään "ukkometso". Sellaisena ainakin minä näen sen.

Jokunen aika sitten meiän iskä tokaisi, " että näyttely se vaan aina jatkuu ". Mitäköhän lie sillä tarkoittanut? Kammarin oven pielessä on vieläkin Ainon käsialalla kirjoitettu kyltti näyttelyn jatkumisesta kammarin puolella. Se siitä.

Hyvää syksyn jatkoa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Päättäjäisistä pari päivää

Tänään pakattiin hellävaroen teoksia ja ne lähtivät kotimatkalle. Mökissä pikkuhiljaa on taas tyhjää pöytä- ja seinäpintaa, mikä  pian täyttyy torpan tavallisella tavaralla.

Sunnuntain päättäreissä Aino paistoi muurinpohjalettuja kuutisen tuntia. Niitä syötiin mansikoiden ja kermavaahdon kera.

Eilen retkeilimme, Aino ja minä, Raumalla, pitsiviikon tunnelmissa. Tutustuimme myös Rauman taidemuseossa Minkkisen näyttelyyn.

Nyt pikkuhiljaa karistellaan oman näyttelyn tomut sormenpäistä ja totutellaan arkijärjestykseen. Mietitään ja unelmoidaan tulevasta. Kiitetään kaikkia Kesäkiasman onnistumisesta, niin näytteilleasettajia kuin kävijöitäkin.

Ps. Jos et tänä kesänä käynyt näyttelyssä, siitä muutamia kuvia edellisessä tekstissä.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

torstai 16. heinäkuuta 2015

Sataa, sataa, sataa....

Kohta on kolmas ja viimeinen näyttelyviikko lopuillaan. Tänään iltapäivällä alkoi rankasti sataa vettä.  Haarapääskypariskunta kyyhötteli saunan kuistin orren päällä ja poikasten suut ammottivat avoinna pesän reunan yli. Sade laantui ja vanhemmat ruokkivat taas kiireellä jälkikasvuaan. Pesästä kuuluva sirkutus on aikamoista. Pihamaalla kasvavassa haapapuun isossa pöntössä asustaa tervapääskyjä. Sitä en tiedä montako, sillä niiden vauhti on  päätä huimaavaa. Pääskyjen lentorata kulkee ulkopöytämme yläpuolelta. Taitavina lentäjinä tervapääskyt eivät törmäile. Tosin joskus niiden sujahdusta pelästyy. Muutama päivä sitten  pikkuvarpuset jättivät kotipönttönsä ja muissakin linnunpöntöissä on melko hiljaista. Mustarastas näkyy käyskentelevän hiljakseen jossain päin pihamaata etsien ruokaa. Varisperhe lentää iltaisin ison koivun ylimmille hennoille oksille nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä. Sammakoiden isot nuijapäät uiskentelevat puron suvantopaikoilla. Joskus pikkujänöt hyppelehtivät portaiden edestä piiloihinsa. Tällaista käyskentelyä  on täällä Kesäkiasman pihaympäristössä.

Näyttelyvieraita on mukavasti käynyt. Ilahduttavaa, että nuoret ensikertalaiset ovat löytäneet paikan.

Pari päivää sitten sain ehdotuksen, että päättäjäisissä19.7.  paistettaisiin lettuja kahvin lisukkeeksi. Joten Koiviston torpan lettumestari Aino saapuu paistamaan muurinpohjalettuja ensi sunanuntain päättäjäistilaisuuteen ( minä apurina ).

Onkohan tästä koko hommasta tulossa perinne,sillä moni kävijä täältä lähtiessään huikkaa, että ensi vuonna tavataan.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

"Omenapuulapsi"

Tänään muistin kaiken ihanan taiteen keskellä kurkistaa mitä uudelle omenapuun taimelle kuuluu. Terhakalta ja elinvoimaiselta se näytti. Uusi omenapuu sai kesäkuussa hyvän ja suojaisan kasvuympäristön vanhan arvokkaan omenapuun suojassa torpan alaniityllä. Kerrotaan nyt kaikille, että pikkuomenapuu kulkeutui meille kiitoksena , kun meiän iskä viime talven perjantait  kävelytti Lammin iloisia patikkakerholaisia. Nyt odottelen satoa, josta saisi omenapiirakan päällisen nokipannukahveille. Syksyllä on tarkoitus omenapuun alle istuttaa myyriä karkoittavia narsisseja .

Taas satoi rankkoja vesikuuroja. Ei se haittaa, sillä ilokseni tupa oli täynnä taiteen ystäviä.  Mukavalta tuntuu, kun näyttelyn ovat  löytäeet  kävijät, jotka eivät ole aikaisempina kesinä käyneet. Jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä, ovat kaikki tervetulleita vaikka useammankin kerran. Vielä on aikaa koko ensi viikko,eli sunnuntaina 19.7  klo 18  laitetaan " pillit pussiin".